ROGERS unohdettu suuruus?

Teksti - Jorma Mikkeli Kuvat - kirjoittajan kokoelmasta.

Historiaa lyhyesti Irlantilaissyntyinen Joseph H. Rogers muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1840 ja vuonna 1849 hän perusti maan ensimmäisen rumpukalvoja valmistavan tehtaan New Yorkiin. Yhtiö valmisti myös tuohon aikaan suosittuja banjon kalvoja ja myöhemmin muita nahkasta tehtäviä tuotteita, esim. kirjojen nahkakansia. Rumpuja tehdas alkoi valmistaa 1920/1930 -luvun taitteessa, mutta nahkojen ja kalvojen valmistus oli päätoimialaa 1940-luvulle asti. Rogers kalvot olivat markkinoilla kaikilla mittareilla mitattuna hyviä ja myös kalliita. Banjobusiness katosi hiljalleen 1940 -luvulla ja useimmat rumputehtaat tekivät tai teettivät omia kalvojaan; Rogers jäi kalliiksi vaihtoehtokalvoksi.

Amerikkaisrumputehtaille niin tyypillisen kirjavan omistus- ja paikkakuntavaihtojen jälkeen tärkeä askel rumpujen kehittämiseen oli Henry Grossmanin tulo Rogersin omistajaksi, virallisesti vuonna 1955 mutta käytännössä jo aiemmin. Grossman oli omistaja, mutta yhtiön nimi säilyi Rogers Drum Companynä. Seuraavien 10 -11 vuoden aikana kolmikko Henry Grossman (presidentti), Ben Strauss (myynti) ja Joe Thompson (tekniikka) loivat Rogersin hyvän maineen ja kasvun ammattimaiseen rumpubusinekseen. Vaiherikkaiden vuosien jälkeen Rogers rumpujen valmistus kuitenkin hiljalleen hiipui 1984 mennessä. Syynä toiminnan hiipumiseen ei ollut tuotteiden laatu, vaan lähinnä markkinointi- omistajapolitiikka ym. kannattavuuteen liittyvät syyt. Rogers oikeudet omistaa tänä päivänä Brook Mays Music Company (Dallas). Tehdaspaikkakunnittain tärkeät aikakaudet ovat Cleveland, Ohio 1956-1965, Dayton, Ohio 1966-1969 ja 1969 lähtien Fullerton, California. Paikkakunnilla on tärkeä merkitys tuotekehityksen, laadun ja eri asioiden toteuttamisen kannalta.

Rogers tuotteina joitain tärkeitä askeleita ja keksintöjä, 1956 vuodesta eteenpäin.

Rungot Rogers ei Ohion ajoista lähtien itse valmistanut runkojaan, vaan niitä teki heille pääasiassa Jasper (kuten myös Gretschille), joitakin isoja kokoja myös Slingerland sekä Keller hiukan 60-luvulla, mutta ehkä enemmän 70 -luvun lopulla mm. XP-8 8- kerroksiset vaahterarungot. Gretschin ja Rogersin rungot erosivat Slingerlandista ja Ludwigista 50 luvulta 70-luvun alkuun saakka eniten uloimmasta viilukerroksesta, joka Gretschillä ja Rogersilla oli aina vaahteraa. Muilla vain silloin, kun rumpua ei päällystetty pinnoitteella vaan lakattiin ja maalattiin. Ohion alkuaikoina Rogersin rungot muodostuivat kolmesta kerroksesta: vaahtera-poppeli-vaahtera. Myöhemmin viidestä kerroksesta: vaahtera-poppeli-vaahtera-poppeli-vaahtera. Vahvikerenkaat olivat aina vaahteraa. Joe Thomsonin havaintojen mukaan puun laatu rungoissa oli toki erittäin tärkeä asia, mutta varsinaisen soinnin ratkaisee hyvässä rungossa reunaviiste. Siksi Rogersilla on varsin terävä ja ohut (1/16") reunaviiste, joka edesauttaa kalvon parempaa sointia. Myös rungot on tehty systemaattisesti 1/8" pienemmäksi kuin vastaavat kalvot, jolla parannettiin kalvon vapaampaa sointia. 70 -luvun alun jälkeen runkoja kutsuttiin "kovapuurungoiksi". Kaikki kerrokset oli todennäköisesti vaahteraa. Malliston huippuna markkinoille tuli v. 79 8-kerroksinen XP-8 runko, joka runkona oli todennäköisesti korkealaatuisin mitä Rogersilla tarjottavanaan oli.

Dynasonic Selvästi tunnetuin Rogers -rummun mallinimi on Dynasonic. Dynasonic on virvelirumpupatentti, jonka viritysmekanismissa matto on valmiiksi sopivaan vireeseen viritetty ja kelkkaa vain nostetaan ja lasketaan perinteisen tyyppisellä matonnostimella (Clock-face tai Swiv-o-matic) aiheuttamatta matolla kalvoon pistemäistä painetta. Rummussa ei ole ollenkaan mattosyvennyksiä, joka puolestaan mahdollistaa kalvon täysin tasaisen virittämisen myös virvelin alapuolelle. Tästä johtuen kaikki mahdolliset soundia häiritsevät tekijät, kuten esim. särö, kuolleet pisteet ja vaimennus, vähenevät. Patenttihakemus rummusta jätettiin vuonna 1962 ja rumpua valmistettiin sekä metallisena ja puisena. Puisia Dynasoniceja tosin on valmistettu vain n. 3000 kpl.

Swivomatic Paitsi rungoistaan, Rogers tunnetaan myös oivallisena hardware-kehittäjänä. Erityismaininnan saa varsinkin -57 alkunsa saaneet Swivomatic -nimellä tehdyt tomi- ja jalkakiinnitykset. Rogers erottui selkeästi Swivomaticeineen 60-luvulla muiden valmistajien perinteisesti käyttämistä "consoletterailmounteista" (kaariputki bassorummun päällä). Uusi kiinnityspatentti oli selkeä apu tomiaseman säätöön, sekä asemoinnin että aseman pysyvyyden kannalta. Swivomatic valmistettiin varsinkin alkuaikoina niin laadukkaasti materiaalin ja työn osalta, että sillä oli selkeä vaikutus myös rummun hintaan. Esimerkkinä Swivomaticin hienouksista on sydämenä oleva pallonivel, joka itseasiassa ei ole täysin pyöreä paremman kiristymisen varmistamiseksi. Lisäksi alunperin kaikki Swivomatic materiaali oli hopeaterästä (valu), joka teki niistä todella kalliita valmista ja työstää. Tässä saattaa piileä syy siihen, miksi 60-luvulla Rogersien kyljessä oli Amerikan soitinkauppojen muhkein hintalappu Swivomaticista on tomi- ja symbaalikiinnitysten lisäksi tehty aikanaan myös erilaisia virityksiä, joilla vaikkapa lattiatomiin saatettiin liittää pikkutomi, virveli ja rummun alapuolelle bassorumpupedaali, jolloin minisetti oli valmis. Virvelikiinnitys kantoi nimeä Knobby ja normaalisti rumpu kiinnitettiin bassorummun päälle. Mielenkiintoinen viritys. En tiedä miksi patentti ei ollut yleisemmin käytössä. Tällöinhän setissä ei tarvita ollenkaan virvelijalkaa. Toki bassorumpua kuormittaisi melkoinen kokoelma tavaraa ja siksipä on helppo kuvitella rakennelman olevan varsin huteran oloinen, ainakin raskaissa käsissä. ?

Memriloc Dave Donahue kehitti 70-luvun puolivälissä Rogersille uuden telinemalliston, joka ristittiin nimellä†Memriloc. Nimi viittaa suoraan telineissä oleviin muistilukkoihin, jotka helpottavat huomattavasti keikkailevan soittajan rumpujen pystytystä. Memriloc on valmistettu† kevytmetalli- tai alumiiniseoksesta, joka keventää rumpujen kokonaispainoa tuntuvasti. Nämä meillä yleisesti esiintyvät 70 -luvun puolenvälin jälkeiset mallit ovat varsin kevyitä ja siten mukavia keikkakäytössä. Lisäksi 70-luvulla kaikkien amerikkalaisbassorumpujen standardisyvyys oli 14", joka tietenkin paitsi keventää rumpua myös samaan aikaan pitää kokonaistilavuuden selvästi pienempänä verrattuna nykyajan yleisimmin käytettyihin 16-18" syvyisiin bassorumpuihin. Kuva 8 Kuvateksti: Memriloc pikkutomeille ? Kuva 9 Kuvateksti: Memrilock lattiatomin jalassa

Virityspesät Virityspesistä sen verran, että kuvan "Bread and Butter" -pesää käytettiin 50-luvun lopulta noin vuoteen -64† saakka ja "Beavertail" -pesää siitä eteenpäin. Molemmista löytyy eri versioita, mutta ulkonäöllisesti eroavaisuuksia on vain vähän. Kuva 10 Kuvateksti: Bread and butter -virityspesä ?

Yhteenvetona totean, että Rogersin upeat soittimet ovat olennainen osa loistavaa amerikkalaista rumpuhistoriaa. 60 -lukulaisia rumpuja on vähemmän saatavilla monine eri pinnoitteineen, mikä näkyy myös markkinahinnoissa, mutta 70 -lukulaisia, varsinkin† Memriloc -systeemillä varustettuja settejä markkinoilta löytyy, jopa hyvällä hinta-/laatusuhteella. Sävy tosin on useimmiten musta, mutta joka tapauksessa erinomaisia työkaluja ammattikäyttöön tai laatua vaativalle harrastajalle. Jos joskus tarjolle sattuu Rogersia, kannattaa ainakin tutustua ja testata. Saatat yllättyä positiivisesti. ???