Vanhoja Ludwig virveleitä

Pikakatsaus aikaan, jolloin kaikki oli vielä toisin 
Teksti ja kuvat- Jorma Mikkeli

(Julkaistu Viidakkorumpu lehdessä, numero 2/2004)


Otsikkokuva 003 Ludwig all metal drum 1928-1936 (heavy shell)
 
 
 
Keräilyharrastukseni edetessä on tapahtunut jo, pitemmälle ehtineiden mukaan, luontainen eteneminen, eli kiinnostus on kiteytynyt aina vain vanhempiin ja vanhempiin rumpuihin. Viime aikoina on tullut hankittua monia 1920-40 luvun virveleitä, lähinnä Ludwigeja ja Slingerlandeja. Valitettavasti soundia ei pysty paperilla laadukkaasti esittelemään, mutta ehkäpä oheiset kuvat ja lyhyet kuvaukset antavat jotain mielikuvaa, millaisia ovat rummut olleet aikoina, jolloin nykyisen malliset rumpusetit ovat alkaneet muotoutua.
Suomessa artikkelini mukaisia rumpuja on varsin vähän. Olen joutunut hankkimaan niitä "sokkona" ympäri maailman, mutta jokaisen hankinnan jälkeen käsitys ja vainu siitä, mistä on kysymys on tietenkin kasvanut. Tavoitteenani on ollut hankkia ensin soittokuntoisia, ei välttämättä kaikkia alkuperäosia sisältäviä rumpuja, jotta pystyisin toteamaan rumpujen arvon ja tason soittomielessä.
Täysin alkuperäisten rumpujen ja korvaavilla osilla kunnostettujen soittokuntoisten rumpujen hintaero saattaa olla huima. Lopullinen hinta taitaa kuitenkin olla mieluummin katsojan silmissä kuin selkeänä ns. markkinahintana.
Mutta mitä tähän asti olen kokenut näistä vanhoista virveleistä, voisin kiteyttää kahteen sanaan: Uskomattomia soittimia!

Olen autotallissani soitattanut kyseisen ajanjakson virveleitä monellakin rumpalilla ja aina ollaan päästy suurin piirtein samoihin toteamuksiin: Rummut ovat erittäin hyviä soittimia ja jokaisella rummulla on oma persoonallinen soundinsa.
Se mitä olemme ehkä eniten ihmetelleet, varsinkin paksurunkoisten metallirumpujen kohdalla, on soundin luonteen sijoittuminen metallin ja puun väliin eli soundissa löytyy niiden molempien tunnusomaisia piirteitä.

Rumpuvalmistajien vanhoissa tuoteluetteloissa ei juurikaan kuvailla yksityiskohtaisesti, mitä materiaaleja rummut ovat. Todetaan vain, metalli- ja puurumpuja. Materiaaleista kuitenkin metallirummut ovat yleensä tuolla aikakaudella olleet messinkiä, niklattua, kromattua tai parhaimmillaan jopa kullattua (vrt. kuuluisat ja tosi arvokkaat kaiverruksilla varustetut Black Beautyt). Puurummuissa päämateriaalit olivat mahonkia ja vaahteraa, mutta myös muita, esim. pähkinää ja ebonia. Tuohon aikaan rummut tehtiin mieluiten yhdestä puusta (solid shell) ja varustettiin vahvikerenkailla, jotka varsinaisesta runkomateriaalista riippumatta olivat vaahteraa. Hyvälaatuista hitaasti kasvanutta puumateriaalia oli vielä 1900-luvun alkupuolella kohtuullisesti saatavilla, joka nyttemmin on näissä todettavissa hienoina runkosoundeina, ajan patinan vielä muokatessa puuta edelleen paremmin soivaksi. Aikanaan ns. halvemmat metallirumpumallit (ohutrunkoisemmat) oli usein juotettu pystysaumalla ja raskaammat (heavy shell) olivat kahdesta saumattomasta lieriöstä liitetty keskitaitoksen kohdalta toisiinsa, ulkoapäin jopa hyvin huomaamattomasti.
Ludwigilla virityspesät olivat 1930 luvun puoleen väliin saakka käytännössä aina putkipesiä (tube lugs) ja vanteiden kiristys ruuvin ja koukun yhdistelmillä. Vanteethan olivat alunperin todellisia suoria vanteita, myöhemmin niihin saatettiin lisätä yksi taite (single flanged) ja sieltä edelleen nykypäiviin saakka (nykyiset vanteet ovat yleensä ns. 3 kertaa taitettuja; triple flanged).1930-luvun puolivälistä otettiin käyttöön hiljalleen muitakin pesämalleja, mm. nykyisinkin Suprafonicissa käytetty pesä (joskin sisäisesti muutettuna ja kevennettynä), joka esiteltiin ensimmäisen kerran 1936 (imperial lug). Samalla myös alettiin kiinnittämään vanne rumpuun vanteen läpi menevällä ruuvilla, jolloin koukkuja ei enää tarvittu.

Pesien lukumäärä vaihteli mallista riippuen yleensä kuuden ja kymmenen välillä ja rumpuja oli eri kokoisina saatavilla hyvin, ennen 1920 lukua hyvinkin pieniä ja matalia, mutta 1920 -luvulta eteenpäin 4,5, ja 6,5 tuumaa paksuina ja halkaisijat 14 tai 15 tuumaa. On huomattava, että 15 tuumaiset olivat varsin yleisiä verrattuna nykymenoon. Ludwig on nimennyt erikokoiset rummut eri käyttöihin, eli 5 x 14 yleismalli, 6,5 x 14 konserttimalli, 6,5 x 15 bändimalli, 5 x 15 teatterimalli, 4 x 14 tanssimalli, 4 x 15 konserttitanssimalli!

Alkuperäiskalvotus tuohon aikaan oli aina aito nahka (yleensä vasikan). Muovikalvothan tulivat vasta 1950 -luvulla yleisesti käyttöön ja virvelimatot olivat enimmäkseen suolia (gut).
Yhdistelemällä vanhaa ja uutta; vanhat rummut, uudet kalvot (nahkaa tai muovia) ja korkealaatuinen virvelimatto(esim. PureSound), olen löytänyt itselleni tämän ikäluokan rummuista todelliset virvelisuosikkini musaan kuin musaan.

Seuraavassa joitakin esimerkkejä otsikon ajanjaksolta.
Otsikkokuvassa on alkuperävarusteinen Ludwig all metal drum paksulla rungolla. Samalla rungolla on tehty kuuluisia Black Beautyja, tällöin mukana oli kaiverrukset ja kultaukset.

1920 -luvun alusta Ludwig&Ludwig Heavy Brass Snare 4 x 15

 

Ludwig Universal 4 x 14 valmistettu 1914 -28
 

Ludwig Pioneer Solid Mahagony Drum 4 x 14 valm. 1928-40
   

Ludwig Silver Anniversary Standard wood shell(mahonki) 6,5 x 14 valm. 1936-37

Viimeisenä Ludwig Universal Concert Snare Drum 6,5 x 14 (mahonki) 1940 

 
 
kaikki kuvat ovat Jorma Mikkelin yksityisestä kokoelmasta